Blogi

Suomi-Koulu

Laulun iloa Rollinilla

388BCB2C-3D96-45CF-AF7F-6DF073C44993


AE3FEC83-2D84-42D8-BAF9-B44A04C8A86AViime keskiviikkona Puput, Kisut ja Oravat harjoittelivat kaikki yhdessä jo joululauluja ja Vuokko-opettajan pikkuiset tontutkin tulivat lapsia tervehtimään. Ahtisaari-päivän kunniaksi laulettiin myös ystävälauluja ja pidettiin piirissä toisia kädestä kiinni.

 

Rollinin koulun ryhmissäkin rauhan teemaa on käsitelty eri tavoin syksyn mittaan. On myös puhuttu erilaisista tunteista, niitten ilmaisemisesta, toisten huomioon ottamisesta , sopuisasta leikkimisestä yhdessä jne. Ahtisaari-päivänä Kisut askartelivat puun, jonka lehtinä oli heidän omien kättensä kuvat ja joihin oli kirjoitettu heidän vahvuuksiaan, missä he kokevat olevansa hyviä. Oravien luokassa on pohdittu tunneilmaisua ja luettu kirjoja ystävyydestä ja tunteista. Marionin äiti lahjoitti Pariisin Suomi-koululle Jukka Hukka-kirjasarjaa, joka sopii hyvin teemaamme. Kirjoissa käsitellään erilaisia tunteita ja konfliktitilanteita ja miten niistä selvitään. Lämmin kiitos kirjoista!

 

Mainokset
Suomi-Koulu

Ahtisaari-päivä Arbalètella

Arbalèten koululla vietettiin tänään rauhannobelistimme kunniaksi Ahtisaari-päivää, jossa kaikki ryhmät kokoontuivat tekemään rauhankasvatukseen liittyviä tehtäviä. Vilskettä ja vilinää riitti – mutta päivään mahtui myös yllättävän syvällisiä keskusteluja ja hienoja oivalluksia!

AhtisaaripäivänJuliste

Päivin rastilla jokainen lapsi kertoi aluksi miten itse toimii riita- ja konfliktitilanteissa. Joku kertoi kävelevänsä aina pois ja menevänsä vessaan piiloon. Toinen sanoi, että ei halua edes kuulla koko asiasta mitään. Kolmas kertoi hakevansa aikuisen aina avuksi… joku kertoi itkevänsä, toinen taas repivänsä siskoa tukasta jne. Jokainen oppilas sai kertomustaan vastaavan eläinkuvan ja kun kaikki ryhmän jäsenet olivat kertoneet oman tapansa, kävimme yhdessä läpi, miten eri eläimet reagoivat konflikteissa. Strutsi työntää päänsä hiekkaan, haukka hyökkää uhrinsa kimppuun, delfiini ui pois paikalta ja kojootti on ovela ja käyttää monta eri keinoa tilanteen ratkaisemiseksi. Tämän jälkeen lapset saivat itse miettiä, miten voisivat kehittää omaa tapaansa toimia. Olisiko paikalta poistumisen sijaan parempi jäädä selvittämään tilanne? Entäpä jos ei huutaisikaan, vaan keskustelisi tilanteen loppuun? Myös sitä pohdiskeltiin, että pitääkö myöntää jos tietää olevansa väärässä ja entä jos molemmat osapuolet ovat syyllisiä tai väärässä, niin kumpi pyytää ensiksi anteeksi. Olin aivan sanaton, kuinka analyyttisesti pienet Ilvekset ja Peipposet osasivat pohtia omaa käytöstään ja sen seurauksia itselle sekä toisille lapsille. Lopuksi lapset saivat kinkkisen tehtävän miettiä, että jos nyt pysäytettäisiin kaikki riidat, sodat ja maailmassa olevat konfliktit niin miten vältyttäisiin, että ne alkaisivat uudestaan. Ja oli kuulkaas mielenkiintoisia ratkaisuja! Tulevia rauhan nobelisteja selkeästi meillä oppilaina…

Pian rastilla pohdiskeltiin yhdessä tilanteita, joissa voi syntyä erimielisyyksiä tai riitoja koulussa tai kotona. Lapset mainitsivat, että koulussa riitoja voi syntyä siitä, että joku puhuu rumasti tai ettei löydy yhteistä säveltä siitä, mitä leikkiä leikitään seuraavaksi. Kotona erimielisyyksiä vanhempien kanssa syntyy useimmiten siitä, ettei sänkyä ole pedattu, aamut ovat liian hitaita tai vaatteita ei ole laitettu järjestykseen. Seuraavaksi pohdimme miten näitä riitoja tai erimielisyyksiä voisi parhaiten ratkaista. Lopuksi oppilaat esittivät pienissä ryhmissä pieniä improvisaatiota riitatilanteista ja niiden ratkaisuista.

Hannan rastilla puhuttiin perustarpeista. On helpompi ymmärtää, miksi ihmiset käyttäytyvät kuten käyttäytyvät, kun ymmärtää oman ja muiden käyttäytymisen taustalla vaikuttavia tarpeita ja perushuolia. Tärkeiden tarpeiden täyttymättä jääminen voi johtaa konflikteihin. Tämä pätee yhtä hyvin koulun välitunnilla kuin kansainvälisissä konflikteissa. Perustarpeita lähestyttiin ensin eläinnäkökulmasta pohtimalla, millaisia asioita pieni häkkihamsteri tarvitsee: ruokaa, vettä, lämpöä, turvaa ja niin edelleen. Sen jälkeen siirryttiin miettimään tarkemmin ihmisen tarpeita. Niin isot kuin pienetkin oppilaat esittivät monia hienoja ajatuksia: me tarvitsemme muun muassa happea, kavereita, rakkautta, leikkimistä, unta ja kivoja harrastuksia. Rastin lopuksi kukin oppilas kirjoitti yhden itselleen tärkeän tarpeen vihreälle ”lehdelle”, joka liimattiin yhteiseen puuhun. Sen oksille on rauhankyyhkyn hyvä tehdä pesänsä!

Suomi-Koulu

12 suloista Kisua odottaa uutta opettajaa

9A28FF53-14F8-4CE5-B8B9-46455AA314FBKisujen opettaja Anna joutuu valitettavasti lopettamaan pestinsä Suomi-koulussa muitten töittensä vuoksi. Etsimmme siis uutta opettajaa Kisuille, 4-5- vuotiaille lapsille. Anna on joulukuun loppuun asti, uuden opettajan pitäisi aloittaa tammikuussa, mutta  jo sitä ennen täytyisi ehtiä perehtyä tehtävään. Opetusta on kerran viikossa keskiviikkoisin, 5.kaupunginosassa. Tehtäviin kuuluu myös tuntien valmistelu ja kokouksiin osallistuminen mahdollisuuksien mukaan. Ryhmässä on 12 oppilasta.  Opettajalta edellytetään vankkaa kokemusta lasten kanssa työskentelystä, koulutus varhaiskasvatuksen alalta olisi toivottavaa (mutta ei välttämätöntä), ja innostus suomen kielen ja kulttuurin opettamiseen lapsille on tärkeää. Musiikilliset ja muuta luovat taidot ovat tietysti myös plussaa. Valituksi tulleen opettajan täytyy sitoutua tehtävään ainakin kouluvuoden loppuun, 12.6.2018 asti.  Jos olet kiinnostunut, ota pikaisesti yhteyttä ja lähetä CV:si osoitteeseen: pariisinsuomikoulu@windowslive.com

Suomi-Koulu

Norppien kirjasto

Tällä viikolla oli Norppien vuoro tutustua Suomi-koulun kirjaston tämän syksyn uutuuksiin: Geoetsiviin, Auttamistoimisto Lunaan, Kepler62:een ja moneen muuhun! Kirjat voi palauttaa joululoman jälkeen toisella koulukerralla 16. tammikuuta. Lukuiloa! Ps. Ensimmäisessä kuvassa Eeroa harmittaa se, että joutuu kaivamaan kuvaa varten uudelleen esiin juuri äsken reppuun laittamansa kirjan… 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suomi-Koulu

Kettujen ja Norppien julisteet

Ketut ja Norpat tekivät lokakuun tunneilla hienot julisteet, jotka julkistettiin eilen, viimeisellä kerralla ennen syyslomaa. Myös Ilvekset ja Peipposet pääsivät paikalle ”julkkareihin”. Kettujen juliste esittelee suomalaisia kesälomamuistoja ja Norppien juliste talvista elämää. Julisteet ovat kaksikieliset, jotta myös Arbalèten koulun ranskalaiset oppilaat voivat tutustua niiden kautta suomalaiseen elämänmenoon.

Suomi-koulu jatkuu taas 7. marraskuuta. Aurinkoista syyslomaa!

Suomi-Koulu

Aurinkoisia syyspäiviä Suomi-koulussa

Syksyn alku on ollut Suomi-koulussa iloinen ja aurinkoinen. Puput ovat tutustuneet jo hyvin Vuokko-opettajaan ja Kisut Annaan. Oravat ovat jo aikamoisia konkareita koulussa, todella reippaita ja innokkaita oppilaita!Viime keskiviikkona Vuokko poseerasi Pupujensa kanssa epävirallisessa luokkakuvassa.  Tässä myös muutamia muita Rollinilla räpsäistyjä kuvia koulun pihalta ja luokista kolmelta eri keskiviikolta. Toivottavasti kuvien kautta välittyy jotakin tunnelmasta.

 

Suomi-Koulu

Lukuvuoden alun tunnelmia Rollinilta

Pariisin Suomi-koulun uusi lukuvuosi alkoi aurinkoisissa tunnelmissa. Joitakin pieniä Pupuja ja uusia Kisuja hiukan itketti aluksi, mutta kyyneleet kuivuivat nopeasti ja hymyäkin nousi pikkuhiljaa huulille kun päästiin leikkimään luokkaan. Puput puuhasivat ja piirtelivät Vuokko-opettajan kanssa.  Kisut tekivät tutustumisleikkejä ja välitunnilla syötiin eväitä yhdessä. Kisujen  oma Kisu-maskotti oli mukana pihallakin. Kaikki lapset halusivat sitä pidellä vuorotellen sylissä. Onkohan sille jo keksitty nimeä?  Oravat olivat tosi reippaita, jo isoja koululaisia. He osallistuivat aktiivisesti toimintaan luokassa.  Kouluvuosi on pyörähtänyt kivasti käyntiin, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Tervetuloa taas ensi keskiviikkona!