h1

Suomi-koulun kevätjuhla

kesäkuu 17, 2017

Suomi-koulun kevätjuhlaa vietettiin 14. 6. tutusssa salissa Foyer de Grenellessä. Juhla alkoi perinteisellä Suvivirellä. Sitten nuori lahjakas  videokuvaajamme Saana Ory soitti pianoa.  Sen jälkeen oli oppilaitten esitysten vuoro, ja kaikki esiintyivät oikein reippaasti, pienet Puput Vuokon ja Erjan kanssa, ja sitten Kisut ja Oravat lauloivat yhdessä kaksi laulua.  Arbalèten luokat myös esiintyivät yhteisvoimin, esittivät yhden Robinin biisin ja sitten laulun Lintu, josta toisen säkeistön lauloi yksin Eira Zandin. Kaikki oppilaat lauloivat todella upeasti! Lopuksi Kisut soittivat kanteleella. Oppilaitten esitysten välissä oli yhteislauluja, nostalgisia suomalaisia säveliä. Kisujen opettaja Hanna-Mari säesti pianolla ja oli kaikkien esitysten kantavana voimana. Hän lopettaa tehtävänsä Kisujen opettajana, ja haikeina sanomme hänelle hei ja toivotamme hyvää jatkoa, mutta toivomme että teemme jatkossa yhteistyötä musiikin parissa.

Esitysten jälkeen oli seurustelua vanhempien tuomien herkkujen ääressä, kirpputori ja lapsille jännitystä tuottavat arpajaiset. Ja ne tuottivat myös rahallisia tuloja Suomi-koulun hyväksi ! Tästä kaikesta kiitos teille vanhemmille, teidän avullanne saimme mukavat juhlat aikaiseksi, kun jokainen osallistui talkoohengellä järjestelyihin, tarjoiluihin, kirpputoriin ja arpajaisiin. Lämpimät kiitokset kaikille!!! Aurinkoista ja hyvää kesää kaikille oppilaille ja vanhemmille!

 

 

 

 

Syksyllä tavataan taas!

h1

Vauhdikas vuosi Suomi-koulussa

kesäkuu 14, 2017

Taas on yksi vuosi vierähtänyt vauhdilla ja on kevätjuhlien aika. Suomi-koulun lukuvuoteen mahtui paljon laulua, leikkiä, lukemista, runoilua, kanteleensoittoa ja kielioppiakin. Mutta vuoden mittaan on ollut paljon muutakin ohjelmaa. Syksyllä oli nukketeatteri Soivan Sammakon vierailu, josta koko koulu sai nauttia. Keväällä tahti senkun vain kiihtyi, oli museoretkiä, videokuvausta, vierailu lähetystössä ja käsityöpaja!

Maaliskuussa sekä Norpat ja Koppelot että Ilvekset ja Oravat pääsivät retkelle Clunyn keskiaikaiseen museoon , jossa Lea Nousianen oli oppaana. Lea kertoi oppilaille hauskasti ja kiinnostavasti keskiajasta, historian tapahtumista, taiteesta.

Koulussamme aikoinaan oppilaana ollut 14-vuotias Saana Ory kävi sekä Rollinin että Arbalèten kouluilla kuvaamassa videota oppilaistamme Suomen juhlavuoden kunniaksi. Video näytetään myöhemmin Ylen selkouutisissa Suomessa.

Suomen suurlähetystö kutsui ystävällisesti Suomi-koulun vierailulle huhtikuussa. Oppilaat saivat etsiä pääsiäismunia puutarhasta, niitä oli sinne kätketty sata juhlavuoden kunniaksi. Koulumme lukion oppilas André Santacruz ohjasi siellä hyvin pienimpiä oppilaita. Isoimmat oppilaat tutustuivat myös mielenkiintoiseen Pro Finlandia-näyttelyyn. Lähetystö tarjosi välipalan lapsille. Tunnelma oli lämmin ja iloinen.

Arbalèten koulussa kävi käsityön opettaja Annika Gummerus kertomassa käsityön opetuksesta Suomessa . Hän veti myös käsityöpajan, jossa oppilaat askartelivat helmistä pienet kauniit kalat.

Lämpimät kiitokset kaikille koulun toimintaan osallistuneille, Pia Leinoselle Soivan Sammakon esityksestä, Lea Nousiaiselle opastuksesta Clunyn museossa ( kahdelle eri ryhmälle kahtena keskiviikkona!), Saana Orylle videon kuvaamisesta ja editoinnista, Annika Gummerukselle käsityöpajasta. Suuret kiitokset André Santacruzille, Kirsi Vanamo-Santacruzille, Nora Klamille ja lähetystön henkilökunnalle kutsusta ja vierailumme hienosta organisoinnista.

Ohessa

muutamia valokuvia joistakin kevään tapahtumista, museoretkistä, videokuvauksesta Rollinilla ja vierailusta lähestystössä.

Ja vuosi huipentuu koulun kevätjuhlaan.

 

 

h1

Kanteleensoittoa,lumiukkoja ja maalausta

tammikuu 18, 2017

 

Kissanpojat ja Oravat ovat harjoitelleet kanteleen soittamista Hanna-Marin kanssa kahtena peräkkäisenä koulukertana. Hienosti on soitto sujunut!  Sillä aikaa kun yksi ryhmä on on soittanut, toinen ryhmä on piirtänyt lumiukkoja. Ja tänään Kissanpojat pääsivät maalaamaan vesiväreilläkin. Kaikki keskittyivät hyvin puuhaan, olivat innostuneita,  aihe oli vapaa. Maalaukset jäivät kouluun kuivumaan, ne saa sitten ensi kerralla kotiin mukaan.

h1

Joulujuhla

joulukuu 17, 2016

image

Joulujuhlaa vietettiin tunnelmallisesti  taas tutussa paikassa Foyer de Grenellessä. Oli yhteislaulua ja oppilaitten esityksiä.

Puput olivat hellyyttäviä esiintyessään ensi kertaa näyttämöllä, joitakin ehkä hieman ujostutti, mutta reippaita he olivat kaikki.

Kisut ja Oravat lauloivat yhdessä. Ilvekset esittivät runon ja Koppelot täyttivät lauseita yleisön keksimillä adjektiiveilla, ja lauseista tuli tietysti hassunkurisia. Ja Norppien tanssiesitys oli huikea päätös.

Koulun koko johtokunta joutui myös yleisön eteen esiintymään, laulamaan Soihdut  sammuu. Siinä oli tilaisuus esittäytyä vanhemmille jotka eivät kaikki meitä tunne.

image

Kuusen takana piilossa Minna, Juho, Pia, Päivi, Hanna, Erja, Laura, pianon ääressä Hanna-Mari ja Vuokko. Kuvan otti Jetta joka siten välttyi esiintymästä.

 

 

 

 

 

Suomi-koulun väki kiittää lämpimästi kaikkia juhlien  hyväksi puurtaneita vanhempia, kiitokset notkuvasta herkkupöydästä, tuomistanne kirppiskirjoista, lahjoittamistanne arpajaisvoitoista, osallistumisestanne juhlien aikana erilaisiin tehtäviin kukin vuorollanne. Erityiset kiitokset arpajaislahjoituksista Riina Vuoristolle Finlange-lastenvaatteista, Makka Elonheimolle meikeistä ja Miia Rajalalle kahden hengen ateriasta  La Cave de l’ Insolite -ravintolassa. Olemme kiitollisia kaikista lahjoituksista!

Kiitos myös Minna Nikkolalle juhlien organisoimisesta jälleen kerran.

Suomi-koulu toivottaa kaikille iloista joulua ja levollista lomaa. Ensi vuonna taas tavataan . Suomi-koulu alkaa keskiviikkona 4. tammikuuta.

h1

Joulujuhlaa odotellessa

joulukuu 13, 2016

imageMuutamia kuvia jouluvalmisteluista Rollinin koululta Pupujen, Kisujen ja Oravien luokista. Korttien askartelua, maalausta ja joululaulujen harjoittelua.

Huomenna on jo Suomi-koulun joulujuhla!

 

 

 

h1

Koppelot runoilevat

marraskuu 20, 2016

koppelot-marraskuu

Koppelot ovat kirjoittaneet runoja syksystä, ja on mukana yksi runo kesästäkin. Hyvä Koppelot – olette hienoja runoilijoita kaikki!

Lokakuu ja ihanat jutut

Tulee pimeää,
aurinko laskee.
Ihanat valot auringosta on niin ihana katsella.
Puut kuolevat,
isot pinot lehtiä,
lapset siihen hyppäävät.
Lapsista on niin mukavaa kun ensilumi putoaa,
ei saa unohtaa,
nämä kaikki jutut.

Eelis

Syksy saapuu

Syksy tulee, lehdet lähtee,
puput ja oravat menkää pois.
Syksy tulee ja puron vesi liukastuu,
pupun turkki vaaleastuu.
Nyt syksy tulee!

Aida

Syysruno

Myrskyssä sataa kovasti,
lehdet tippuvat maahan,
aurinko lähtee etelään,
minä keraan sieniä.
Bicho juoksee lehdissä,
lehdet ovat tulleet punaisiksi, oransseiksi ja keltaisiksi.
Pian on talvi!

Lia

Kesä

Ihanaa, on kesä.
Ja linnuilla pesä.
Puussa korkeassa.
Aurinko paistaa
ja pilvet taivaalla tanssii.
Ei yhtään sadepilveä taivaalla näy.
Lapset on lomalla.
Ei kouluun nyt tarvi mennä.
Hei, leppäkerttu taivaalle lennä!
Nyt on kesä.

Elina

Syksy

Kissa leikki syksysäässä,
koiralla on myssy päässä,
lapsi leikkii lehtikasalla,
orava tanssii katon alla.
Ilo tuli,
suru meni.
Minä tykkään syksystä,
syksy tykkää minusta.

Livia

Syksyruno

Syksy tulee, on pimeää.
Ja sataa, myrskyää.
Silloin on kiva mennä peiton alle,
ja ottaa kainaloon nalle.

Zoé

Syysruno

Lehdet tippuu,
sienet kasvaa.
Päivällä sataa,
Kivaa olla sisällä,
Ja katsoa vain telkkua.
Kivaa kun sataa.
Tosi kivaa.

Yoni

Syysruno

Lehdet tippuu,
Suomessa jo lunta.
Onko tämä totta vai onko tämä unta?

Anis

Syksyruno

Sieniä syödään,
lähdetään lomalle,
linnut lähtevät myös,
sataa hirveästi,
minä voin hypätä kylmään lammikkoon,
ja odotan lunta!

Eero

 

 

h1

Soivan Sammakon vierailu Suomi-koulussa 12.10.2016

lokakuu 23, 2016

Keskiviikkona 12.10.16 Soiva Sammakko vieraili Suomi-koulussa. Koko koulu kokoontui kerrankin yhteen kun Arbalèten oppilaat pääsivät myös katsomaan nukketeatteriesitystä Rollinin koululle. Isoista oli hauskaa vierailla vanhassa tutussa koulussa. ”Soiva Sammakko ja merkillinen muukalainen”  oli esitys joka sopi sekä pienille että vähän isommillekin, se piti kaikkia tiiviisti tarinassa mukana. Taisi olla teatterin taikaa kun lapset istuivat hipihiljaa kuin lumouksen vallassa katsellen Soivan sammakon ja muitten eläinten touhuja ja tutustumista outoon muukalaiseen joka ei sitten niin outo ollutkaan, ei ainakaan mikään pelottava avaruusolio… Kaikki myös osallistuivat reippaasti esitykseen silloin kun pyydettiin.

Esityksen jälkeen oli välipalan aika aurinkoisella pihalla. Sitten isoimmat oppilaat tekivät yhdessä improvisaatioharjoituksia , ja pienimmät piirsivät kuvia sammakoista ja muista eläimistä esityksen inspiroimina.

Soiva Sammakko toi hauskaa vaihtelua Suomi-koulun syksyyn ja esiintyjätkin vaikuttivat tyytyväisiltä pieneen  pariisilaiseen yleisöön. image
imageimage image imageimage imageimageimage imageimage image image image image image image