h1

Tule ystäväksi näin, kaveriksi nimittäin

kesäkuu 4, 2016

Viime keskiviikkona Arbalètella vietettiin tutustumispäivää. Oravien ryhmä tuli Rollinilta Laura-opettajansa kanssa tutustumaan uuteen kouluun ja ensi vuoden opettajaan, Päiviin. Välitunnilla he tutustuivat myös koulun muihin oppilaisiin.

oravat_aula

Arbalèten koulussa oppilaat tulevat ensimmäisenä aulaan, jossa odotellaan rauhallisesti siihen saakka, että kaikki oppilaat ovat saapuneet ja ovet suljetaan. Luokkiin johtaviin portaikkoihin lähdetään luokittain oman opettajan johdolla.

oravat luokka

Luokassa Oravat tekivät muutaman tehtävän tulevan opettajansa, Päivin kanssa. Ilvesten luokalla harjoitellaan suomalaista aakkostoa ja lukemista.

koppelot

Sillä aikaa kun Oravat olivat tutustumassa Ilvesten luokkaan, tutustuivat nykyiset Ilvekset omaan tulevaan luokkaansa, Koppeloihin. Koppeloissa ollaan 2-3 vuotta, joten Ilvekset saavat ensi vuonna uusia luokkakavereita ja koko luokka uuden opettajan, Pian.

piha

Välitunnilla yhteiset leikit löytyivät nopeasti, koulun suurella pihalla on tilaa juosta!

oravat_pelit

Välitunnin jälkeen tulevat ja menevät Ilvekset pelasivat yhdessä erilaisia pelejä opettajiensa avustuksella.

Ensi keskiviikkona on vielä yksi tavallinen koulukerta, ja sitten juhlimmekin jo lukuvuoden päätöstä kevätjuhlan merkeissä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s