h1

Infokirje – syyskuu 2008

syyskuu 12, 2008

Hei kaikki Pariisin Suomi-koululaisten vanhemmat!

Toivottavasti kesälomanne sujuivat leppoisissa merkeissä ja paluu arkeen on käynnistynyt hyvin. Toivotamme lämpimästi tervetulleiksi sekä uudet että koulussamme jatkavat oppilaat vanhempineen aloittamaan uutta lukuvuotta kanssamme!

Suomi-koulun uusi lukuvuosi käynnistyy ensi viikon keskiviikkona 17.9.2008. Kouluaika on 13.45 – 16.15 samassa vanhassa tutussa paikassa.

Näin lukuvuoden alkajaisiksi haluaisimme muistuttaa teitä muutamista tärkeistä koulua koskevista käytännön asioista:

* Koulua käydään keskiviikkoisin kello 13.45 – 16.15. Pyytäisimme vanhempia saapumaan ajoissa paikalle. Koulun portti suljetaan oppituntien ajaksi ja kello 14:n jälkeen kouluun ei enää pääse sisälle. Mahdollisesta myöhästymisestä toivomme teidän ilmoittavan etukäteen sihteerille.

* Koska olemme lainatiloissa, joudumme noudattamaan paikallisen koulun sääntöjä. Täten esimerkiksi vanhempien ei ole lupa tulla koulun portista sisään. Jos mahdollista ilmoitattehan poissaolijoista joko koulun sähköpostiosoitteeseen aamu klo 9 mennessä tai sen jälkeen tekstiviestillä sihteerille, jotta emme suotta odottele lasta tulevaksi.

* Lapset pitävät evästauon oppituntien välissä. Sopivaa evästä on kaikki helposti syötävä ja juotava (esim. eväsleivät, suolakeksit, keksit, hedelmäviipaleet, pillimehu, pompot ym.), ei kuitenkaan makeisia, tikkukaramelleja yms. Otathan huomioon myös eväiden säilyvyyden lämpimällä säällä (ei siis mitään huonosti säilyvää tai kylmäsäilytystä vaativaa), sillä lasten reput odottavat evästaukoa ulkona penkillä. Laitattehan myös vesipullon mukaan?

* Pienimmillä oppilailla tulisi olla repussa mukana vaihtovaatteet ja muovipussi, sillä vahinkoja sattuu. Koulussa saattaa olla talvella hieman viileää, varauduttehan riittävällä vaatetuksella?

* Turvallisuussyistä on ehdottoman tärkeää, että ainakin toinen lapsen huoltajista on koulun aikana tavoitettavissa puhelimitse. Pidättehän siis puhelimet päällä koulutuntien ajan?

* Tarvitsemme ensimmäisellä kerralla valokopion lapsenne voimassaolevasta kouluvakuutuksesta. Suomi-koulussa, kuten ranskalaisissa oppilaitoksissa ylipäänsä, tulee olla voimassaoleva kouluvakuutus.

* Koulun ajankohtainen informaatio tiedotetaan pääsääntöisesti sähköpostitse ja suurin osa tulee myös koulun blogisivuille. Sähköpostiosoitteen muutoksista pyydetään ilmoittamaan välittömästi koulun sähköpostiosoitteeseen, jotta tieto kulkee varmasti perille.

* Vanhempainkokoukset järjestetään luokittain syyslukukauden aikana, päivämääristä ilmoitetaan myöhemmin. Vanhempia pyydetään saapumaan paikalle vanhempainkokoukseen ja myöhemmin keväällä pidettävään yleiskokoukseen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s