
Tasavallan presidentin tervehdys
joulukuu 6, 2008Tasavallan presidentin tervehdys 6.12.2008 saapui Pariisin Suomi-koululle Suomi-Seura Ry:n kautta ; kuvituksena Pariisin Suomi-koulun 5-vuotiaiden luokan itsenäisyyspäiväteemaa.
Luokassa puhuttiin suomalaisista itsenäisyyspäivänviettotavoista mm. kahdesta kynttilästä ikkunalla ja presidentin linnanjuhlien seuraamisesta televisiosta. Jokainen sai halutessaan piirtää itsenäisyyspäivän juhlapuvun joko itselleen tai Tarja Haloselle. Tässä tulevaisuuden muotisuunnittelijoiden luomuksia :

Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivätervehdys ulkosuomalaisille
yhteisöille 6.12.2008
Suomi on tänä päivänä osa yhä kansainvälisempää maailmaa; olemme jäsenenä Euroopan unionissa ja olemme aktiivisesti mukana kansainvälisissä järjestöissä, kuten Yhdistyneiden kansakuntien toiminnassa. Myös talouselämämme ja järjestötoimintamme on kansainvälistynyt globalisaation myötä.
Tämä näkyy lisääntyneenä liikkuvuutena. Suomesta mennään ja Suomeen tullaan työtehtäviin, opiskelemaan, eläkepäiviä viettämään. Ihmiset liikkuvat maasta toiseen jokaisessa elämänkaarensa vaiheessa.
Te, suomalaiset maailmalla, olette keskeisesti vaikuttamassa siihen, millainen kuva Suomesta muodostuu. Jokainen teistä tekee tärkeää työtä Suomen ja suomalaisuuden lähettiläinä. Te myös välitätte Suomeen ulkomailla saamianne vaikutteita ja rikastutatte näin suomalaisuutta. Teidän tekemänne työ ja luomanne verkostot ovat korvaamattomia. Suomelle on tärkeää, että teidän ulkosuomalaisten siteet kotimaahan säilyvät.
Lämmin tervehdykseni Suomen 91. itsenäisyyspäivänä!
Tarja Halonen
Tasavallan presidentti